Interviews
Interviews at the Internet
Interview at Imperiumi
Interview date: 12/2003
Link to interview: http://www.imperiumi.net/
SEARING MEADOW
Imperiumi / Jussi Helenius
Esittelyssä turkulainen Searing Meadow, joka kolmen omakustanteen jälkeen sai levytyssopimuksen peräti Australiasta asti. Vastailun hoitivat laulajakitaristi Ikonen sekä kitaristi Pekkala.
Milloin, miten ja miksi Searing Meadow perustettiin? Mitkä ovat tavoitteenne bändinä ja muusikoina?
- Idea bändistä sai alkunsa kesällä 1999, kun huomattiin diggailevamme samanlaisesta musasta. Ajateltiin, että voisi itsekin ruveta tekemää musiikkia. Aluksi soittelimme ja teimme biisejä kahdestaan ilman rumpalia ja basistia. Loppuvuodesta 1999 saatiin Ville Korhonen basson varteen ja kesällä 2000 liittyi rumpali Antti Hakkala bändiin. Siitä asti ollaan onneksi saatu soittaa samalla kokoonpanolla. Musiikillinen linja oli alusta asti selvillä: melodista deathmetallia tarttuvilla kertosäkeillä. Tavoitteena on koko ajan ollut kasvattaa kuulijakuntaa ja parantaa musiikillista ulosantiamme.
Miten SM sijoittuu jäsentensä elämän tärkeysjärjestyksessä?
- Kaikki bändin jäsenet opiskelevat tällä hetkellä, ja se luonnollisesti vie aikaa bändiltä. Eihän bändi tietenkään koko elämää hallitse, onhan kyseessä harrastus, mutta kaikki ovat kuitenkin hommassa täysillä mukana.
Ensimmäisiltä demoilta paistoivat mielestäni selkeät Amorphis/Tales -vaikutteet. Kiellättekö vai myönnättekö?
- Myönnämme ehdottomasti! Tietoisesti emme ole pyrkineet Amoa kopioimaan, mutta onhan heiltä vaikutteita otettu runsaasti, ja kyllähän se Tales pyörii jokaisen levylautasella tasaisin väliajoin. Yleisesti vaikutteita otetaan kuitenkin joka puolelta, popista blackmetalliin.
Kolmas omakustanteenne sen sijaan esitteli jo omillaankin pärjäävän Searing Meadowin - tämäkö on suuntanne ja tyylinne nykyäänkin?
- Joo, hyväksi havaitulla tyylillä aiotaan jatkaa. Örinästä ja tuplabasaareista ei siis olla luopumassa. Ehkä uusi materiaali tulee olemaan kuitenkin hieman aikaisempaa rauhallisempaa ja tunnelmallisempaa, sisältäen enemmän esimerkiksi akustista kitaraa, mutta mitään tiluttelusyntikoita ei todellakaan ole luvassa.
Koska tulossa uutta materiaalia ja millaista kamaa on luvassa? Oletteko pommittaneet levy-yhtiöitä, lehtiä jne. omakustanteillanne, ja millaista palautetta on tullut?
- Onhan sitä Enduring Enchantment -promoa tullut jonkin verran läheteltyä eri puolille, ja arvostelujakin on tullut ihan kiitettävästi. Palaute promosta on ollut kaikin puolin positiivista, mutta myös rakentavaa kritiikkiä on esitetty. Nyt kesällä sitten solmimme levytysdiilin australialaisen Catharsis Recordsin kanssa. Diili käsittää yhden levyn ainakin näin aluksi. Tämän vuoden joulukuussa on tarkoitus mennä Musamuusa-studiolle esituottamaan tulevan levyn materiaalia, ja ensi vuoden helmikuussa aloitetaan sitten ko. studiossa varsinaisen pitkänsoiton nauhoittaminen. Levyn on tarkoitus olla valmis ja kaupoissa saatavilla viimeistään huhtikuussa 2004. Luvassa on 12 biisin kokonaisuus, johon kuuluu tasaisesti niin uutta kuin myös demoilta tuttua vanhaa materiaalia.
Miten SM-biisit syntyvät ja minkälaisia aihepiirejä niissä käsitellään (sanoituksellisesti)?
- Minä ja Pekkala teemme yhdessä sävellykset ja biisien rungot valmiiksi. Bändin muut jäsenet tulevat biisintekoprosessiin mukaan sovitusvaiheessa. Biisien sanoitukset syntyvät pääasiassa Pekkalan kynästä ja ne käsittelevät egoismin ihannointia, laumasielukritiikkiä sekä vaihtoehtoisen rappion mahdollisuutta.
Voiko metallilla lyödä leiville tekemättä minkäänlaisia kompromisseja?
- Eihän tällä toiminnalla rahoiksi lyö, eikä se ole tarkoituskaan. Vaikka kyseessä onkin rakas harrastus, tulevaisuudessa on kuitenkin tarkoitus mennä ihan "oikeisiin töihin". Jos Suomessa aikoo meidän kaltaisella metallilla rahaa tehdä, silloin on oltava valmis tekemään niin musiikillisia kuin imagollisiakin kompromisseja (ellei metallista sitten joku päivä tule koko kansan musiikkia, joka myy enemmän kuin joku Jari Sillanpää tai Katri Helena).
|